Pelikonsoli-, mobiili- ja tietokonepelien johtava julkaisija Ubisoft esittelee Assassin’s Creed Shadows -toimintapelin erikoisversiot ja myöhemmin julkaistavan pelilaajennuksen.

Assassin’s Creed Shadows on tulevan kevään tärkein toimintaspektaakkeli. Se vie pelaajansa feodaaliajan Japaniin keskelle kiehtovia tapahtumia kahden toisistaan poikkeavan päähahmon saappaissa. Peli on nyt ennakkotilattavissa sen kaikille eri julkaisualustoille. Ennakkotilaajat saavat erikoisetuna pelin Claws of Awaji -laajennuksen ilmaiseksi.
Ubisoft Quebec -pelistudion luotsaama projekti antaa pelaajille mahdollisuuden kokea 1500-luvun Japanin ninjamaisen Naoen ja kunniallisen Yasuke-samurain silmin. Iga-provinssista kotoisin oleva Naoe on aloitteleva shinobi, joihin myös länsimainen käsitys ninjoista pitkälti perustuu. Yasuken hahmo perustuu samurailegendaan, jonka maine on päätynyt mukaan historiankirjoihin. Näiden kahden päähahmon toisiinsa liittyvä tarina vie pelaajan upealle matkalle, jossa nähdään oikeita historiallisia hahmoja, koetaan mieleenpainuvia tapahtumia ja otetaan osaa Japanin brutaaliin historiaan kohti yhtenäistä valtiota.
Pelin uusi esittelyvideo luo silmäyksen kiehtovaan tarinaan, joka esittelee sekasorrossa olevan ja sodan repimän maan. Sitä uhkaavat niin ulkoiset tahot kuin maan sisäisetkin jännitteet. Keskellä kaaosta on daimio Oda Nobunaga, jonka periksiantamattomat pyrkimykset edistää asiaansa yhdistyvät pelaajahahmojen kohtaloihin jännittävin tavoin.
Peli tulee saataville perusversion lisäksi Digital Deluxe- ja keräilijänversioina. Digital Deluxe -painoksessa on peruspelin lisäksi aseita ja varusteita päähahmoille sisältävä Sekiryu Dual Pack, tukikohdan koristeita sisältävä Sekiryu Hideout Pack ja Mastery-pisteitä. Keräilijänversiossa on peruspelin ja Mastery-pisteiden sekä Sekiryu Dual Pack- ja Sekiryu Hideout Pack -pakettien lisäksi metallinen Steelbook-pelikotelo, pelimaailman kartta, Naoe & Yasuke -figuuri, Naoen aidon kokoinen katana-miekka Tsuba, Wall Creed -käärö, 76-sivuinen keräilijän taidekirja ja kaksi sumi-e-litografialaattaa.
Pelin ennakkotilaajat saavat ilmaiseksi käyttöönsä Claws of Awaji -pelilaajennuksen, joka julkaistaan myöhemmin kuluvan vuoden aikana. Pelilaajennus sisältää uuden pelialueen ja jopa kymmenen tunnin edestä pelisisältöä. Lisäksi mukana on uusia taitoja, varusteita, erikoiskykyjä ja bo-sauva Naoelle. Lisäosan seikkailu vie pelaajan Awajin salaperäiselle saarelle, jossa pelaajahahmoja jahtaa Sanzoku Ippan vaarallinen ryhmittymä. Ansoja ja väijytyksiä vältellen hahmokaksikko joutuu kokemaan, millaista on joutua metsästetyksi ja tulla takaa-ajetuksi vieraalla maalla.
Myöhemmin julkaistavan pelilaajennuksen lisäksi ennakkotilaajat saavat heti pelin julkaisussa Thrown to the Dogs -lisätehtävän pelattavaksi.
Myös pelin pc-version suositellut vaatimustasot on nyt julkaistu. Peli tukee monipuolisesti laajennettuja säteenseurannan valaistuksia ja heijastuksia. Pelissä on myös oma suorituskyvyn analysointityökalu, ultralaajakuvaisia näyttötarkkuuksia, rajoittamattomat kuvataajuudet ja paljon muuta. Tarkat vaatimukset löytyvät osoitteesta https://news.ubisoft.com/en-gb/article/5dWbPvxtnNdQQVI3cb2m3p/assassins-creed-shadows-pc-specs-revealed-pre-orders-open.
Suosittu Assassin’s Creed -pelisarja jatkuu, kun pelistudio Ubisoft Québec vie pelaajat 1500-luvun Japaniin. Tämä tapahtumarikas vaihe Japanin historiassa on täynnä valtataisteluita yhdistymispyrkimysten varjossa. Pelaajille japanilaistarina näyttäytyy kahden keskushahmon silmin. Näitä ovat Igan provinssista kotoisin oleva ja salamurhaajan alkeita oppiva shinobi Naoe sekä historian legendoista tuttu samuraisoturi Yasuke. Kun näiden kahden protagonistin tiet risteävät keskenään ja samalla kohtaavat nimekkäitä hahmoja historian sivuilta, on luvassa ainutlaatuinen kokemus Japanin historiaa muuttavien tapahtumien myrskynsilmässä. Pelin iso ja avoin pelimaailma on täynnä upeita ja kiinnostavia paikkoja koluttavaksi. Lisäksi tapahtumaympäristöjen tunnelma vaihtuu sään ja vuodenaikojen mukaan tehden pelimaailmasta elävän ja elähdyttävän kokemuksen.
Assassin’s Creed Shadows julkaistaan 20. maaliskuuta 2025 sekä PlayStation 5- ja Xbox Series X/S -pelikonsoleille että Epic Games Store- ja Ubisoft Store -kauppapaikkojen kautta pc-tietokoneille. Lisäksi peli julkaistaan Apple-suorittimia käyttäville Mac-tietokoneille Mac App Store -kauppapaikassa. Julkaisun ohella peli tulee saataville Ubisoft+ -pelipalveluun. Pelin ikäraja on PEGI 18.
Yksi kommentti artikkeliin ”Assassin’s Creed Shadows palkitsee ennakkotilaajansa ilmaisella pelilaajennuksella”