Halloweenin kauhutunnelma valtaa Rainbow Six Siege -toimintapelin

Pelikonsoli-, mobiili- ja tietokonepelien johtava julkaisija Ubisoft tuo tohtorin kirouksen osaksi pelin perinteikästä halloween-juhlintaa.

Jokasyksyinen halloween on monelle kauhuteemoista nauttivalle syksyn pimeyden parasta aikaa. Näin on myös Rainbow Six Siege -toimintapelissä, jossa Doktor’s Curse -pelitapahtuma vie pelaajat kausiteemaisen pelimuodon pariin. Nyt alkanut tapahtuma on voimassa 6. marraskuuta saakka.

Pelitilassa hyökkääjäoperaattoreista tulee metsästäjiä, joiden tavoitteena on metsästää puolustajien esittämiä hirviöitä. Pelikenttänä toimii teemapuiston taistelukentän Frankensteinin linna yöaikaan asetettuna, joka tekee osansa kuumottavaa tunnelmaa luodessaan. Teeman mukaisesti pelipalkinnot noudattavat tohtorin kirouksen kosmeettista linjausta, jonka ansiosta esimerkiksi Deimos- ja Zofia-hahmoista tulee hirviöitä ja Fenrir-operaattorista hirviö. Pelkästään peliin sisään kirjautumalla saa pelaaja ilmaisen sisältöpaketin hahmon räätälöintiin.

Teematapahtuman mukaisessa kohtaamisessa hirviöt ja näiden metsästäjät pelaavat eräänlaista piiloleikkiin pohjautuvaa pelimuotoa. Metsästäjät voittavat pelimuodossa, mikäli saavat hirviöt kiinni ja nujerrettua, kun taas hirviöt voittavat pelierän joko paetessaan aikarajan loppuun asti tai metsästäjät eliminoidessaan. Metsästäjillä on apunaan taisteluvasarat ja valikoima jäljitysvälineitä. Hirviöt käyttävät ansoja ja väliaikaista näkymättömyyskykyä. Pelaajilla ei ole käytössä uusia elämiä, joka tekee pelimuodon pelaamisesta jännittävää.

Halloween-tunnelmaa pidetään yllä läpi vuoden tarjoamalla pelaajille kattava valikoima päähineitä, univormuja, asepinnoitteita ja muita kosmeettisia päivityksiä. Tehtävistä ansaittavien palkintojen lisäksi pelaajat voivat halutessaan ostaa sisältöpaketteja pelivaluutalla. Yksittäispäivitysten lisäksi saatavilla on myös edullisia yhdistelmäpaketteja.

Moninpelivetoisella Tom Clancy’s Rainbow Six: Siege -toimintapelillä on maailmanlaajuisesti yli 60 miljoonaa rekisteröitynyttä pelaajaa. Samalla pelin suosio elektronisen urheilun saralla on kasvanut kovaa vauhtia. Taktisen ja toimintapitoisen erikoisryhmätoiminnan ykkösnimi vie pelaajansa jännittävän ja kiihkeätunnelmaisen toiminnan maailmaan, jossa lainvalvojat ja ammattirikolliset ottavat yhteen toistensa kanssa. Rainbow Six -pelisarja ei kuitenkaan edusta suoraviivaista räiskimistä, vaan rakentuu tarkkaan laadittujen strategioiden ja taktisten toimintamallien varaan. Poliisin ja armeijan erikoisryhmistä tutut erikoisvälineet, kuten erilaiset räjähteet, kranaatit, suojakilvet ja monet muut apuvälineet ovat yhtä tärkeässä osassa kuin vaativaan voimankäyttöön tarkoitetut ampuma- ja lähitaisteluaseet. Tom Clancy’s Rainbow Six Siege onkin yhdistelmä sekä kiivasta räiskintää, vaarallisia lähitaistelutilanteita että taktista osaamista ja strategista pohdintaa. Yksinpelin lisäksi Tom Clancy’s Rainbow Six Siege tarjoaa monipuoliset moninpelitilat, joissa pelaajat voivat toimia ryhmissä toisiaan vastaan. Peli soveltuukin erinomaisesti myös elektronisen urheilun temmellyskentäksi.

Tom Clancy’s Rainbow Six Siege on saatavana sekä PlayStation 5-, PlayStation 4-, Xbox Series X- ja Xbox One -pelikonsoleille että pc-tietokoneille. Se on saatavana myös Ubisoftin Uplay+ -tilauspalvelussa. Pelin ikäraja on PEGI 18.

Pelin kotisivut: https://www.ubisoft.com/en-gb/game/rainbow-six/siege

Suoratoistoa pelaamisen ohessa ja välissä


Matkalle edullisesti lentäen


Vastaa