Fortnite’s Chapter Four ja kolmas kausi on juuri startannut, mutta jo nyt pelaajat odottavat innolla seuraavaa, neljättä kautta. Ennakkotietoa sen ilmestymisestä on onneksi kuitenkin saatavilla. Aiempi Fortniten v25.00-päivitys oli iso ja se toi mukanaan jättikokoisia. karttamuutoksia sekä Transformers-crossoverin. Unohtamatta tietenkään hauskoja raptorikavereita, joilla voi ajella saaren poikki.
Saarella vaeltelee vapaana dinosauruksia ja kun sellaisen löytää, voi sen kesyttää ja käyttää ratsuna. Raptorit ovatkin yksi pelin tunnetuimmista lisäyksistä. Jos pelaaja haluaa siis hylätä perinteiset kuorma-autot ja polkupyörät nopean raptorin sijaan, kannattaa sellaista lähteä etsimään.
Raptoria metsästämässä
Ennen kuin viidakon läpi voi päästellä raptorin kyydissä, pitää sellainen saada jostain metsästettyä. Valitettavasti se on huomattavasti vaikeampi tehtävä kuin miltä vaikuttaa. Varsinaisesti pelissä ei etsitä itse dinosauruksia, vaan raptorin munia. Raptorit ovat kuorensa sisällä odottamassa, että joku tulisi vapauttamaan ne.
Pelaajalla ei voi olla kerrallaan kuin vain yksi dino. Jos toista raptorin munaa yrittää hautoa, alkuperäinen dinosaurusystävä ryhtyy mustasukkaiseksi ja alkaa tapella uuden raptorin kanssa.
Munia ei kuitenkaan löydy aina samasta paikasta ja se onkin vaikein osuus. Osa pelaajista on löytänyt niitä esimerkiksi kartan kaakkoiskulmasta pienen temppelin vierestä, kukkulalta aivan Creeky Compoundin eteläpuolelta sekä Rumble Ruinsin koillispuolelta.
Ja sitten matkaan!
Munan löytymisen jälkeen pelaajan tulee vain kävellä munan luo ja pitää vuorovaikutuspainiketta painettuna. PC:llä tämä on todennäköisesti E-näppäin, Xbox-ohjaimessa se on yleensä X ja PlayStation-ohjaimessa se on yleensä neliöpainike. Pieni ympyrämittari näyttää, milloin raptori kuoriutuu. Kuoriutumisen jälkeen raptorilla kruisailu onnistuu helposti.
Raptorin kyytiin pääsee analogisella ohjaimella Käytä vain analogista sauvaa tai W/A/S/D suunnan vaihtoon ja A/X/välilyöntiä hyppäämiseen. Hyppypainikkeen pitäminen painettuna aiheuttaa superhypyn, josta dino voi saada damagea, joten sen kanssa on syytä olla tarkkana.
Kolmannen kauden päätös
Kaikesta tästä uudesta sisällöstä huolimatta, pelaajat ovat asennoituneet jo tässä vaiheessa seuraavaan kausipäivitykseen. Huono uutinen on, että uusi Fortnite-kausi on vielä kaukana, mutta hyvä uutinen on, että on suurin piirtein tietoa siitä, kauanko sitä joudutaan odottamaan. Tähän uutiseen on tiivistetty asiaa Fortnite Chapter Four -kauden neljännen kauden aloituksesta, mukaan lukien myös kolmannen kauden päättymispäivä.
Fortniten nelosluvun kolmas kausi päättyy tämän hetkisten tietojen mukaan perjantaina 25. elokuuta. Vaikka Epic Games ei ole tätä vahvistanut, on päivämäärä tiedossa taistelupassissa olevan lähtölaskennan ansiosta. Tästä on pääteltävissä, että seuraava kausi alkaa tuon ja Epicin asettaman paussin jälkeen.
Seuraavasta Fortnite-kaudesta tiedetään hyvin vähän. Suuria muutoksia on todennäköisesti tulossa tuttuun tapaan, mukaan lukien karttamuutoksia ja uusia aseita. Crossoverin tai teemojen suhteen on liian aikaista sanoa. Tulevien viikkojen aikana tietovuotoja alkaa mitä todennäköisimmin ilmaantua. Ne antavat käsityksen siitä, mitä elokuussa on odotettavissa.
0 kommenttia artikkeliin ”Haluatko metsästää Fortniten raptoreita?”