Ikoninen kyborgipoliisi suojaa kansalaisia tänään julkaistussa RoboCop: Rogue City -toimintapelissä

PAN Visionin jakelema ja NACONin julkaisema tieteistoimintapeli asettaa pelaajan kulttielokuvista tutun RocoCop-poliisin rooliin.

RoboCop: Rogue City on paitsi tärkeä jatko-osa kahdelle ensimmäiselle elokuvalle, myös ensimmäinen virallisesti lisensoitu RoboCop-peli yli 20 vuoteen. Lisäksi RoboCop itsessään on tuotu peliin sen alkuperäisen näyttelijän, Peter Wellerin, avulla ja omistautuneisuudella. Elokuvien legendaariset lausahdukset, kuten “Somewhere There is a Crime Happening”, “Come Quietly, or There Will Be…Trouble” ja “Your Move, Creep” ovat jääneet elämään omaa elämäänsä leffaharrastajien keskuudessa eikä niitä olisi syntynyt ilman Wellerin panosta. Tämä onkin selvästi nähtävissä myös pelissä hahmon kehonkielessä ja ilmeissä.

1980-luvun toimintaelokuvissa 2000-luvun tapahtumat nähtiin usein hyvin synkkinä ja lannistavina. Tulevaisuus näytti synkältä, läpeensä korruptoituneelta ja rikollisten hallitsemalta. Se, mitä rikollisuus ei näissä elokuvissa hallinnut, oli suuryritysten hallussa. Näin nähtiin asia myös MGM-elokuvayhtiön RoboCop-elokuvissa, joista ensimmäinen julkaistiin jo vuonna 1987. Tästä jatkoi myös elokuvan seuraaja, RoboCop 2 vuonna 1990.

Näihin elokuviin perustuu myös RocoCop: Rogue City -toimintapeli, joka vie pelaajan tulevaisuuden Detroitiin. Kaupunkiin, jota rikolliset pitävät kuristusotteessaan. Vallassa ovat sekä häikäilemättömät rikollisjengit että varomattomia kansalaisia saalistavat sooloilijat. Näitä tekoja estämässä on tavallinen poliisi heikoilla.

Tarvitaan jotain vahvempaa, kestävämpää ja pystyvämpää. Sellaista, kuten RoboCop-kyborgipoliisi. Hän on tehokas ja kestävä kuin kone, mutta inhimillisellä järjellä ja moraalilla varustettu. Täydellisenä lainvalvojana RoboCop ajautuu yhä syvemmälle rikollisten maailmaan, jossa kovat otteet, suoraviivainen toiminta ja armottomuus roistoja vastaan tulevat tarpeeseen.

Vanhan Detroitin suurkaupungin kadut ovat vaarallisia, mutta RoboCop on peloton ja suorituskykyinen superpoliisi. Erikoisvoimia ja lisätaitoja matkan varrella kartuttava kyborgikyttä osaa myös kuulustelun jalon taidon sekä todisteiden etsimisen ja hyödyntämisen. Samalla jokaisella päätöksellä on seurauksensa, joten pelaajan ohjastaman poliisin teoilla on myös merkitystä tulevissa kohtaamisissa.

Poliisin apuna ovat monet erikoislaitteet, kuten ainutlaatuinen skanneri ja kymmenet eri aseet. Ensimmäisen persoonan kuvakulmasta koettu peli tarjoaa vauhdikkaita viholliskohtaamisia ja mieleenpainuvia käänteitä synkän tulevaisuuden karussa maailmassa. Eikä unohtaa tule elokuvista tuttuja hahmoja tai pelottavia vastuksia, kuten hurjat ED-209-lainvalvontarobotit.

RoboCop: Rogue City on nyt saatavilla sekä PlayStation 5- ja Xbox Series X/S -pelikonsoleille että pc-tietokoneille. Pelin ikäraja on PEGI 18.

Suoratoistoa pelaamisen ohessa ja välissä


Matkalle edullisesti lentäen


Vastaa