Tällä kertaa mun on kunnia esitellä teille ”Tarkovin Target Dummy” Aku. Twitchistä hänet löytää nimellä Akurautio.
Aku Rautio on 25-vuotias. Asuu Savonlinnassa avopuolisonsa ja heidän koiriensa kanssa. Striimaamisen Aku aloitti vajaa pari vuotta sitten lähihoitajan työn lomassa lähinnä siksi, koska tahtoi osalistua Tarkov-turnaukseen ja pikkuveli painosti. Siinä sivussa tuli huomattua, että striimaaminen on hemmetin hauskaa ja sitä alkoi tekemään enemmän ja enemmän.
– Siitä se sitten lähti, kun alkoi omat taidot kehittyä ja ihmisiä alkoi striimi kiinnostaa. Nyt teen tätä ammatikseni, Aku toteaa.
Milloin aloit pelaamaan?
– Ihan pienestä asti on tullut pelattua. Meillä oli kotona Pleikka (PlayStation) ja sillä tuli pelattua Spyro, Crash ym. Jossain vaiheessa pelit vaihtui Änäriks ja vasta 3-4 vuotta sitten tuli ostettua tietokone.
Akulla on siis hyvin lyhyt tausta tietokoneiden käyttäjänä, mutta ei se näytä olevan esteenä koneella striimaamiselle, kun siitä jo ammattikin on ehtinyt kehittyä.
– Sormet oli alkuun kipeänä, kun vaihdoin pleikkaritatin veivaajasta tietokoneen pelaajaksi.
– Tarkovista olin kiinnostunu jo ennen, kuin tuli oma kone hankittua. Siihen aikaan tuli katsottua paljon striimejä ja se (Tarkov) pelinä näytti tosi siistiltä. Ajattelin kuitenkin, että Day Zeta vois olla kevyempi laskeutuminen pleikasta tietokoneeseen ja pelasin alkuun sitä.
”On ollu rankka työviikko, niin on kiva perjantai-iltana avata kalja ja tulla vaan kattoo, kun oot livessä”
Aku striimaa itsensä, mutta erityisesti katsojiensa takia. Akulle tulee hyvä mieli kommenteista, kuten ”on ollu rankka työviikkoo, niin on kiva perjantai-iltana avata kalja ja tulla vaan kattoo, kun oot livessä”.
– Ne on niitä ihan parhaita kommentteja kuulla.
Aku on saanut paljon kiitosta siitä, kuinka hän ehtii lukea kommentteja, vaikka katsojamäärät on isoja ja keskustelu livessä kävisikin vilkkaampana.
Aku on huomannut myös striimaamisen vaikuttavan positiivisesti häneen itseensä.
– Muistan sillon aiemmin, kun striimasin vaikka neljä tuntia ja olin sen jälkeen ihan poikki. Tai vaikka kuus tuntia ja halusin vaan nukkumaan. Se oli sillon omalla tavallaan raskasta.
Nykyään Aku kokee striimaamisen enemmän energiaa antavana, kuin sitä vievänä juttuna. Hän on jopa huomannut, jos ei striimaa, ei välttämättä saa koko päivänä mitään aikaiseksi.
– Kyl se (striimaaminen) vaatii tietenkin tyttöystävältä tosi paljon ymmärrystä ja hän supportaa tosi paljon ihan kaikessa. Jos ei ois tommonen ihminen tossa rinnalla, niin ei varmaan pystyis tekemään tätä (striimaamista).
Aku siis kokee, että striimaaminen vaatii enemmän hänen tyttöystävältään, kuin häneltä itseltään.
Striimaamistakin voi tehdä monella tapaa
Aku ei yleensä suunnittele striimejään sen enempää etukäteen. Joskus hän miettii vaikka, mitä tehtäviä tekee Tarkovissa jne. Viime syksynä Aku kuitenkin järjesti katsojiensa pyynnöstä subathonin.
– Se oli sellanen, että siinä joutu oikeesti miettimään ja pohtimaan.
Subathon on siis striimausmaraton.
– Huikea kokemus, mutta se oli kyllä aika rankka setti.
– Se kun loppu, niin mie sanoin, ettette tuu ikinä enää näkemään.
On Aku subathonin jälkeen silti puhunut katsojilleen sitä, että hän voisi järjestää jotain vastaavaa tulevaisuudessakin.
Koetko, että on helpompaa kasvaa englanninkielisenä, kuin suomenkielisenä striimaajana?
– Miun englannin taidoilla on helpompi mennä ihan suomen kielellä.
Aku on kyllä miettinyt asiaa monta kertaa itsekin ja hänellä kyllä on muutamia ulkomaisia katsojia, joiden kanssa hän sitten puhuu englantia. Hän kuitenkin kokee, että suomeksi striimaamalla voi kasvattaa tiiviin ja hyvän seuraajayhteisön.
– Sit jos striimaa vähän sekä että, se voi karsia kumpaakin (englannin- ja suomenkielisiä katsojia).
Mitä haluat sanoa niille, jotka miettii striimaamisen aloittamista?
– Kuka tahansa voi menestyä. Tämmönenki ihminen, joka ei tiedä tietokoneista yhtään – hyvä, että osaa laittaa striimin päälle – ja alunperin halunnu osallistua vaan peliturnaukseen.
Aku ohjeistaa, ettei ensimmäisenä tietenkään kannata hommata kaikista kalleimpia ja parhaimpia laitteita, vaan striimaamisen voi aloittaa ihan pienestä. Pelkällä puhelimellakin pääsee jo alkuun.
– Eikä kannata lähtee vetämään mitään roolia, jos et oo Dr Disrespecti. Se ei vaan toimi. Suomalaiset tykkää, kun on vaan oma ittesä.
On siis paras vain lähteä kokeilemaan niillä spekseillä, mitä löytyy ja olla oma itsensä.
– Eikä kannata pelätä kokeilla.
Akusta lisää
Akun striimin löydät täältä: https://www.twitch.tv/akurautio
Akun Twitter löytyy täältä: https://twitter.com/aku_rautio
akuraujam
AkurauJam
akuraujam Oli kyllä hyvä haastis
akuraujam