Virtuaaliset rakennusprojektit massiivisilla työkoneilla käynnistyvät tänään

PAN Vision Finlandin jakelema ja Focus Entertainmentin julkaisema RoadCraft yhdistää toisiinsa rakentamisen ilon ja työkoneiden tehot sekä yksin- että moninpelissä.

Jo lasten hiekkalaatikkoleikeistä tutut kauhaimet, kuorma-autot, jättitraktorit ja muut työkoneet tulevat tutuiksi myös RoadCraftin pelimaailmassa. Samalla pelaaja pääsee tarttumaan korjaus- ja rakennushaasteisiin, kun monenlaiset projektit odottavat tekijäänsä ympäri maailmaa luonnonkatastrofien jälkimainingeissa. Olipa kyse tuhon myötä syntyneiden jätevuorten siivoamisesta, tulvatuhojen korjauksesta tai teiden kunnostamisesta, RoadCraft antaa pelaajille paljon mielenkiintoista tekemistä.

Ongelmia ja projekteja on edessä monenlaisia, ja näistä jokaisessa tarvitaan taitoa, sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä. Apuna työnteossa ovat monenlaiset tehokkaat koneet ja ajoneuvot, joilla ongelmat korjataan ja projektit valmistuvat. Työvaiheita on monia, joten pelaaja joutuu myös vaihtamaan koneesta toiseen eri haasteiden mukaan.

Pelin haasteista ei tarvitse suoriutua yksin, sillä mukana on myös enintään neljän pelaajan yhteistyömuoto. Erilaisia työkoneita ja kulkuneuvoja on yli 40 erilaista, joten vaihtelua riittää. Erilaisia ympäristötyyppejä on kolme erilaista kahdeksalla eri kartalla. Kaikkiaan työalueita on peräti 28 neliökilometrin verran.

Tarjolla onkin pelaamista helposti yli 80 pelitunniksi eri tehtävien välillä. Koska pelin hiekkalaatikkomaista avointa pelimaailmaa voi lähestyä monin eri tavoin, mukana on myös paljon uudelleenpeluuarvoa.

RoadCraft on rakennussimulaatio, jossa pelaajan tehtävänä on korjata ympäristöä erilaisten luonnonkatastrofien ja onnettomuuksien jälkimainingeissa. Tällaisia voivat olla esimerkiksi valtavat taloja ja muuta asuinympäristöä tuhoavat tulvat tai hiekkamyrskyt, jotka vaativat avuksi raskasta kalustoa purku- ja rakennustöihin. Uudisrakentamisen edellytyksenä on monesti purkutoimia, joita tarvitaan esimerkiksi katastrofialueen siivoamiseen ja kunnostamiseen. Tehtävissä voi olla myös teiden ja siltojen rakentamista sekä autioiksi jääneiden tehtaiden uudiskäyttöä ja korjaustöitä. Koneiden käytössä ja alueiden kunnostamisessa keskeisessä osassa on tarkka fysiikanmallinnus, jonka ansiosta työkoneiden käyttö, rakentaminen ja muut toimenpiteet tuntuvat palkitsevalta.

RoadCraft on nyt saatavilla sekä PlayStation 5- ja Xbox Series X/S -pelikonsoleille että pc-tietokoneille. Pelin ikäraja on PEGI 3.

Kotisivut: https://www.focus-entmt.com/en/games/roadcraft

Suoratoistoa pelaamisen ohessa ja välissä


Matkalle edullisesti lentäen


Vastaa