Suositun The Division -pelisarjan jatkosuunnitelmat julkistettiin viime yönä

Pelikonsoli-, mobiili- ja tietokonepelien johtava julkaisija Ubisoft antoi viimeöisessä Division Day -lähetyksessä tukkukaupalla tietoa pelisarjan tulevista julkistuksista.

Viime yönä lähetetyssä Division Day -suoratoistolähetyksessä juhlistettiin moninpelivetoisen The Division -pelisarjan seitsemättä pelivuotta. Syntymäpäivätapahtuman humussa julkistettiin The Division 2 -pelin viidennen pelivuoden ensimmäisen kauden sisältö ja tulevan Tom Clancy’s The Division Heartland -pelin testivaiheet sekä annettiin lisätietoja The Division Resurgence -mobiilipelistä.

Lähitulevaisuuden kuvitteellisen pandemian jälkitapahtumin sijoittuva The Division -peliuniversumi on muodostunut yhdeksi Ubisoftin merkittävimmistä ja arvostetuimmista pelisarjoista. Tämän ansiosta pelisarja laajenee uusille vesille ja tarjoaa kiehtovaa lisäpelattavaa monella eri alueella.

The Division 2

The Division 2 -pelin viides pelivuosi alkaa kesäkuussa Broken Wings -kaudella ja tuo mukanaan muun muassa uuden Descent-pelimuodon. Sen testiversio on nyt koepelattavissa pc-alustan julkisilla testipalvelimilla, joissa kyseistä pelimuotoa ja sen toimivuutta testataan pelaajien kanssa. Peliin sisään 25. huhtikuuta ja 9. toukokuuta välisenä aikana kirjautuneet pelaajat saavat käyttöönsä Resident Evil -pelisarjasta tutun Leon Kennedy RPD -asusteen hahmolleen.

Neljään kauteen jaettu viides pelivuosi tuo ensimmäisenä mukanaan roguelite-pelimuodon, joka tarjoaa erilaisia haasteita sekä pelin konkareille että uusille pelaajille. Manhunt-tehtäviin on tarjolla uusia käänteitä, jonka lisäksi jatkoa tarjotaan myös Castle Settlementin uudisrakennukselle. Premium-kausikortin omistajille on luvassa Splinter Cell -teemainen asu Washingtonin ja New Yorkin läpi taisteluun.

Viidennen pelivuoden muut osat eli Puppeteers, Vanguard ja Black Diamond tarjoavat kohtaamisia muun muassa Cleaners-jengin kanssa, uusia juonenkäänteitä Rogues-liittoumaan nivoutuen sekä lopulta uuden tarinalinjan uusine tapahtumapaikkoineen. Lisäksi jokaisella pelikaudella on luvassa uusia Manhunt-tehtäviä, liigapäivityksiä ja erilaisia tapahtumia. Tarinalliseen sisältöön vaaditaan pelaajalta Warlords of New York -lisäosa.

The Division Heartland

The Division Heartland -moninpeli vie pelaajansa Yhdysvaltojen keskilänteen pois suurkaupungeista. Pandemia on tehnyt tuhojaan ympäri maata eikä keskilännen alue ole poikkeus. Keskiössä on Division-agenttien tukikohta, jossa pelaajahahmoa varustellaan, muokataan ja aseistetaan tehtävistä saaduilla tarvikkeilla ja alati kasvavalla arsenaalilla. Koska tehtävät ja niiden luonne vaihtelevat, myös pelaajien pitää sopeutua erilaisiin haasteisiin eri tarvikkein ja taktiikoin. Valittavana on eri hahmoluokkia, joiden taidot ja pelityylit vaihtelevat toisistaan.

Kiehtovaksi pelin tekee pelaajien keskinäinen pelimuoto, jossa myös tekoälyn ohjaamat ympäristöuhat ja viholliset ovat keskeisessä osassa yhteenottoa ja taisteluita. Peliä hiotaan alati ja pelaajat voivat jo nyt rekisteröityä sen tuleviin testivaiheisiin kokeilemaan pelin toimivuutta ja näin edesauttamaan sen kehitystä paremmaksi pelikokemukseksi.

The Division Resurgence

Lisää The Division -herkkua on luvassa kesällä julkaistavan The Division Resurgence -mobiilipelin myötä. Se tarjoaa iOS- ja Android-pelaajille mahdollisuuden kokea The Division -pelimaailmasta tutut tahot, liittoumat ja pelityylin uudenlaisella tavalla. Peliin voi rekisteröityä ennakkoon osoitteessa https://thedivisionresurgence.com/registerInspired. Sen myötä saa lisätietoa pelin tulevista vaiheista sekä mahdollisuuden osallistua pelin pelaamiseen sen avautuessa.

Lisäksi suoratoistolähetyksessä kerrottiin myöhemmin tänä vuonna julkaistavista Caleb Dunne- ja Brian Johnson -keräilyfiguureista. Näiden ohella ensi vuonna on luvassa verkkosarjakuva, joka laajentaa peliuniversumin tarinaa teksasilaisen opettajan kuvakulmasta koettuna.

Tom Clancy’s The Division 2 -toimintapelin taustatarinassa on kulunut seitsemän kuukautta siitä, kun tappava virus alkoi levitä New Yorkin kaupungissa. Tällä kertaa pelaajat löytävät itsensä Yhdysvaltojen pääkaupunki Washington D.C.:n ympäristöstä. Eletään ihmiskunnan suurinta kriisiä ja selviytymistaistelu on käynnissä. Kokeneina Division-toimijoina pelaajat ovat kansakunnan viimeinen toivo täydellisen anarkian ja kaaoksen edessä. Mikäli pääkaupunki menetetään, koko maa suistuu rosvojengien ja barbaarisesti alueita hallitsevien roistojen käsiin. Massive Entertainmentin ja seitsemän muun pelistudion yhteistyössä kehittämä Tom Clancy’s The Division 2 on uusi askel avointen toimintaroolipelien tyylilajissa. The Division 2 jatkaa edeltäjänsä askeleista vieden avoimen pelimaailman toimintaa entistä pidemmälle. Mukana onkin edellisosasta paranneltuja asioita, kattava suunnitelma kiehtovaan loppupeliin asti ja runsaasti merkityksellistä tekemistä eri pelaajatyypit mahdollisimman hyvin huomioiden.

Tom Clancy’s The Division 2 -toimintapeli on saatavana sekä PlayStation 5-, PlayStation 4- , Xbox Series X/S- ja Xbox One -pelikonsoleille että pc-tietokoneille. Lisäksi peli on saatavilla Ubisoft+-palvelussa. Pelin ikäraja on PEGI 18.

Ubisoft
Ubisoft on maailman johtava interaktiivisten viihdetuotteiden tekijä, julkaisija ja jakelija, jolla on laaja valikoima maailmanluokan pelibrändejä, kuten Assassin’s Creed, Brawlhalla, Far Cry, For Honor, Just Dance, Watch Dogs, The Crew, Tom Clancy’s -pelisarja mukaan lukien The Division, Ghost Recon ja Rainbow Six. Ubisoftin maailmanlaajuinen pelistudioiden ja myyntitoimistojen verkosto on sitoutunut toimittamaan omaperäisiä ja muistettavia pelikokemuksia kaikilla suosituilla pelialustoilla mukaan lukien pelikonsolit, älypuhelimet, tablettilaitteet ja tietokoneet. Ubisoftin myynti vuonna 2020-2021 oli yli 2,241 miljardia euroa. Lisätietoja osoitteessa www.ubisoftgroup.com.

Suoratoistoa pelaamisen ohessa ja välissä


Matkalle edullisesti lentäen


6 kommenttia artikkeliin ”Suositun The Division -pelisarjan jatkosuunnitelmat julkistettiin viime yönä”

Vastaa